Niina Suikki

Liikunta ja tanssi ovat aina kuuluneet Niinan elämään. Jo ala-asteiässä aloitetun rytmisen kilpavoimistelun sekä baletin myötä rakkaus tanssiin syttyi peruuttamattomasti. Aktiivinen harrastus sai jatkoa Niina siirryttyä ohjaamaan pieniä voimistelijanalkuja. Samalla hän keräsi kokemusta myös edistyneempien valmentamisesta.
Nuoruudessa tanssi valtasi yhä suuremman osan Niinan sydämestä jazz- sekä nykytanssin tullessa mukaan kuvioihin. Useamman vuoden ajan hän harjoitteli ja esiintyi tanssiryhmä UDOssa. Myös salsa oli tullut vuosien varrella Niinalle tutuksi, mutta vasta Marin tunneilla kuubalaiset rytmit veivät hänet lopullisesti mukanaan. Tällä hetkellä Niina ohjaa useita lajeja Vanhassa Havannassa ja erityisesti hänen reggaeton-tuntinsa ovat nousseet koulun suosituimmiksi tunneiksi. Lisäksi Niina esiintyy Las Chicas Ricas -tanssiryhmässä.
Kesällä 2010 Niina vietti 5 viikkoa Havannassa opiskellen rumbaa, salsaa, reggaetonia ja erilaisia afrokuubalaisia tansseja. Nämä opit näkyvät varmasti hänen tunneillaan tulevana talvena!
Tuntiensa kautta Niina haluaa jakaa myös muille tanssin riemun ja rentouttavan ilmapiirin. Hän toivoo jokaisen tunneilla kävijän löytävän keinon lisätä tanssin avulla iloa elämäänsä.
Takaisin